Tuhansien tervahautojen maa

Osallistuin viime perjantaina Museoviraston järjestämään seminaariin, joka kammottavan pitkän otsikkonsa mukaan käsitteli historiallisen asutuksen infrastruktuuria maaseudun asutus- ja elinkeinohistoriallisten muinaisjäännösten näkökulmasta. Historiallisen asutuksen infrastruktuurista puhuttiin Georg Haggrénin esitelmää lukuun ottamatta melko vähän, kun pääpaino oli enemminkin inventointi- ja prospektointimenetelmien sekä kohdetyyppien esittelyssä.

Suojelun problematiikka oli jälleen esillä, samoine vanhoine kysymyksineen ja ongelmineen. Tosin uutta hämmennystä on saatu aikaan lanseeraamalla muinaisjäännösrekisteriin luokitus "muu kulttuuriperintökohde" jonkinlaiseksi kiinteän muinaisjäännöksen vaihtoehdoksi. Olin itse erityisen kiinnostunut juuri tästä salaperäisestä uutuudesta, ja toivoin seminaarin tuovan lisävaloa muuttuneisiin luokitteluihin. Jouduin valitettavasti pettymään.

Maaseudun nykyistä ja historiallista asutusta Tyrväällä.

V-P Suhosen lupaavasti kysyvä otsikko "Kylänpaikka; Kiinteä muinaisjäännös vai kulttuuriperintökohde?" antoi ymmärtää, että hallinnossa olisi joku käsitys siitä, mitä näillä leimoilla tarkoitetaan, etenkin suhteessa toisiinsa. Näin ei kuitenkaan ole, vaan lopputulemana todettiin, että pitäisi luoda selvemmät kriteerit ja miettiä luokittelun seurauksia. Tämän asian päättelemiseksi ei olisi tarvittu kokonaista seminaaria. Oleellista on varmaankin myös määritellä se säädösperusta, johon nojaten "kulttuuriperintökohteita" edellytetään huomioitavaksi maankäytössä. Muinaismuistolaki se ei ilmeisestikään ole, koska silloin kyseessä olisivat kiinteät muinaisjäännökset?

Ainoa ajantasainen, hallinnollisten luokkien kriteereitä ja soveltamista kuvaava dokumentti, jonka olen löytänyt, on muinaisjäännösrekisterin täyttöohje (2014). Vuoden 2014 ohjeessa (joka on tosin päivätty 9.5.2013) "muu (arkeologinen) kulttuuriperintökohde" kuvataan kohteeksi, joka "on luonteeltaan arkeologinen, mutta ei täytä kiinteän muinaisjäännöksen kriteereitä (erit. ikä)". Ikä on erikoinen esimerkki kriteeristä, koska muinaismuistolaki ei nimenomaisesti anna kiinteälle muinaisjäännökselle selvää ikärajaa, vaan viittaa epämääräiseen "muinaiseen".

Verkosta löytyy myös vuoden 2013 ohje (päivätty 13.3.2013), jonka lisähuomautuksessa kerrotaan, että arkeologinen kulttuuriperintö koostuu muinaismuistolain rauhoittamien kiinteiden muinaisjäännösten ohella kulttuuriperintökohteista. Uudemmassa ohjeessa kohteen "säilyttämistä (esim. kaavoituksessa) arkeologisena kulttuuriperintönä" perustellaan paikan tai rakenteen historiallisella merkityksellä, kun vuoden 2013 ohjeessa puhutaan "kulttuuriperintöarvoista" –  avaamatta niitä sen tarkemmin. Vuoden 2013 ohje mainitsee, että kulttuuriperintökohteisiin saattaa saattaa sisältyä myös arkeologinen intressi, so. niiden tutkimukseen voidaan soveltaa arkeologisia menetelmiä, mutta tuoreessa vuoden 2014 ohjeessa arkeologista intressiä tai menetelmiä ei enää mainita.

Sanat ovat tietysti vain sanoja, mutta oudoksun kulttuuriperintö-termin käyttöä tässä tarkoituksessa, kun kyseessä on ennemminkin (arkeologinen) jäännös, jonka suojelustatusta ja suojelun tapoja punnitaan. Kulttuuriperintö, etenkin kriittisen tutkimuksen näkökulmasta määriteltynä, ei ole pelkkä materiaalinen entiteetti, joka on löydettävissä ja säilöttävissä. Kulttuuriperintö on ihmisten asenne sekä suhde menneisyyteen ja muutokseen; prosessi, jossa annetaan merkityksiä ja arvoja, jotka tosin usein kiinnittyvät fyysisiin kohteisiin tai paikkoihin. Arkeologiset jäännökset voivat muodostua osaksi kulttuuriperintöä, mutta ne eivät ole sitä sisäsyntyisesti tai minkään instituution päätöksellä. Vaikka muinaismuistohallinto ja arkeologiyhteisö ovat luoneetkin oman 'auktorisoidun' käsityksensä (arkeologisesta) kulttuuriperinnöstä.

Luokittelut ovat siis selvästi liikkeessä ja työn alla, ja juuri siksi niistä olisi ollut mielenkiintoista kuulla enemmän ja keskustella seminaarissa. Vaikuttaa siltä, että muinaismuistolaissa määritellyn tiukan suojelun lisäksi kaivataan ja yritetään luoda kevyempää "huomioon ottamista" ja "säilyttämistä" mahdollistavia käytäntöjä. Kenties jo tulevaa muinaismuistolain uudistamista ennakoiden? Tämä koskisi erityisesti nuorempia, pääasiassa kulttuurihistoriallisten merkitysten ja historiallisten lähteiden kautta määriteltyjä kohteita. Näitä merkityksiä tai kohteiden arvoa kulttuuriperintönä ei kuitenkaan tavoiteta pelkästään arkeologisten tutkimusten avulla, jos ollenkaan. Suojelukäsitysten uudistaminen edellyttänee myös valintoja sen suhteen, millaisin ehdoin pyritään säilyttämään itse fyysinen jäännös, milloin riittää tiedon ja dokumentaation säilyttäminen.

Edellä mainittu liittyy esimerkiksi historiallisen ajan tervahautoihin, joiden ajoittamista, kartoittamista ja inventointia käsiteltiin Kirsi Luodon ja Jouni Taivaisen esityksissä. Tervahautoja on maassamme tuhansia, ja niiden kaikkien kategorinen suojelu on käytännössä mahdotonta ja tarpeetontakin. Luoto kaipasi tervahautojen arvottamisen pohjaksi typologiaa, joka mahdollistaisi tervahautojen ajoittamisen tyypin mukaan. Tämän tavoitteen taustalla lienee jälleen ajatus siitä, että vanhemmat tervahaudat ovat arvokkaampia kuin uudemmat, mutta onko muutaman sadan vuoden ikäerolla merkitystä enää muutaman sadan vuoden kuluttua? Ja suhteellisen nuorillakin tervahaudoilla on arvonsa osana kokonaisuutta, esimerkiksi tietyn ruukin alueeseen ja toimintaan liittyen. Jäämme joka tapauksessa odottamaan tervahauta-gradua, joka räjäyttää potin.

Missään vaiheessa seminaaria ei puhuttu siitä, mitä nämä kiinteät muinaisjäännökset tai kulttuuriperintökohteet merkitsevät tai voisivat merkitä maaseutuyhteisöjen nykyisille asukkaille. Mikä on niiden potentiaali kulttuuriperintönä? Kuinka me voimme avittaa niiden muodostumista kulttuuriperinnöksi? Suojelu ja arkeologinen tutkimus näyttäytyivät toisiinsa ja itseensä viittaavana suljettuna järjestelmänä, jossa suojelua tarvitaan vain tutkimusta varten ja tutkimusta vain suojelua varten. Ja kuitenkin juuri yhteyttä nykyiseen kansalaisyhteiskuntaan, sen tarpeisiin, ihmisten hyvinvointiin ja kestävään kehitykseen olisi välttämätöntä luoda, kehittää ja ylläpitää.